Kveeni Suomi Pääkirjoitus

Kveeni-Suomi -Liitto huomaa, että joku puolustaa kveeniläis-suomalaisia käräjiä tasavertaisesti saamelaiskäräjien kanssa. Pääsihteeri Rune Bjerkli, joka seisoo tässä kuvassa Kokkolassa raatihuoneen (ei lakiasäätävä kokous) ulkopuolella, suhtautuu tähän epäilevästi useista syistä.

Etniset käräjät ovat juridisesti kyseenalaisia. Etnisten käräjien luomisen on vähintään tapahduttava sellaisessa keskustelussa, jossa kaikki etniset ryhmät otetaan huomioon. Norjassa emme ole tehneet tätä. Lisäksi etniset käräjät on luotu pohjalle, jossa etnisyydelle on annettu näennäisesti korkeampi laillinen arvo kuin kaikille muille asioille. On myös muita tekijöitä, jotka tekevät etnisistä käräjistä valitettavan. Erityisesti suhteessa kulttuurihistoriaan, yhteiskunnalliseen kehitykseen ja resurssien käyttöön.

Kveenejä/Suomalaisia on kaikkialla Fennoskandiassa. Etelän metsäsuomalaiset norjalaistettiin aikaisemmin kuin kveenit/merisuomalaiset ja muut pohjoisen suomalais-ugrilaiset kansat. Maantieteestä ja ilmastosta johtuen pohjoiset alueet olivat ja ovat edelleen harvaan asuttuja. Tämän vuoksi aluetta oli vaikeampi hallita.

Fennoskandian pohjoisosia on pitkään verottanut kolme valtakuntaa. Tanska/Norja, Ruotsi/Suomi ja Venäjä. Verotus oli geopoliittista. Kerätyllä verolla ei rahoitettu valtakuntia. Yksityishenkilön piti luovuttaa oravannahka tai kaksi, tai jotain muuta verosovituksena.

Vuoden 1520 uskonpuhdistuksen tienoilla asiaan tuli muutos. Kun Kustaa Vaasa veti Ruotsin/Suomen pois pohjoismaisesta Kalmarin unionista, alkoi merkittävä prosessi kansallisten rajojen asettamisessa ja verojen/maksujen/aneiden keräämisessä yhden kuninkaan alaisuudessa. Aina vuoteen 1751 saakka, jolloin Tanskan/Norjan ja Ruotsin/Suomen väliset rajat asetettiin, ja 100 vuotta tämän jälkeen, pohjoiset alueet olivat edelleen vapaita alueita verrattuna Fennoskandian eteläosiin.

Vuonna 1826 määritettiin Norjan (Ruotsin) ja Venäjän (Suomen) raja. Vasta tämän jälkeen viranomaiset alkoivat säännellä rajanylityspaikkoja niin, että se vaikutti ihmisten jokapäiväiseen elämään. Esimerkiksi kveenit/suomalaiset eivät voineet enään vapaasti mennä Finnmarkiin kalastamaan Kveenimaan Suomen puoleisesta osasta (Pohjois-Suomesta, Ruotsista ja Norjasta), kuten he olivat aina tehneet. Kautokeinon kapina vuonna 1852 oli virstanpylväs vuoden 1826 jälkeisessä rajahallinnossa.

Mutta on vielä harvoja alueita, joilla kansalliset rajat ovat fyysisesti yhtä avoimia kuin pohjoisessa. Myös Venäjän rajat ovat olleet avoinna Kirkkoniemen ja sen lähialueen raja-asukkaille.

Todellinen vapaalla alueella asumisen tunne erottaa pohjoiset alueet muusta Fennoskandiasta.

• Kunnat markkinoivat uusille potentiaalisille työntekijöille vapaata ja mahtavaa luontoa.
• Jokamiehenoikeus liikkua vapaasti luonnossa on vahva.
• Suuret avopellot ovat edelleen edellytys laiduntajille ja maataloudelle.

Itsenäisyyden tunne on ollut tärkeä arktisen kulttuurin kannalta.

Käräjien suuri määrä aiheuttaa vain lisää kaaosta

Napapiirin pohjoispuolella johtamisen ja hallinnon tarve on itse asiassa pienempi. Silti jotkut uskovat, että meidän pitäisi ottaa käyttöön enemmän byrokratiaa kuin muilla alueilla. Se on suuri paradoksi.

Ja vieläpä etniseen alkuperään perustuva byrokratia. Etninen alkuperä on yksi niistä asioista, jotka erottavat ihmiset vähiten toisistaan.

Kveeni-Suomi -Liitto uskoo, että Norjan suurkäräjät (Storting) on riittävän hyvä ylin päättävä elin Pohjois-Norjassa. Kieltäydymme luomasta kveeniläis-suomalaiset käräjät samalla tasolla kuin saamelaiskäräjät.

Haasteiden ratkaiseminen rahoituksella ja muulla on järjestettävä eri tavalla kuin kveeniläis-suomalaisten käräjien luominen. Muodolliset erityiset neuvoa-antavat ja/tai päätöksentekoelimet ovat tapa edetä niissä harvoissa aiheissa, joissa tämä on olennaista. Ja näiden on vastattava Suurkäräjille (Stortingille), lääninhallituksille ja kunnille tarvittaessa. Viralliset demokraattiset päätöksentekoelimet.

Kveenit/suomalaiset, saamelaiset ja muut asuvat vierekkäin, lapset käyvät samoissa kouluissa, eikä taloja rakenneta etnisiin gettoihin. Meillä ei voi olla hallintoelintä tai hallintoa, joka näkee asiat vain yhdestä etnisestä näkökulmasta, kun päätökset vaikuttavat myös kaikkiin muihin etnisiin ryhmiin.

Hallintoelinten on oltava maantieteellisiä, koska maantieteellisten alueiden sisällä on erilaisia ​​etnisiä ryhmiä. Monien kuntien suurin haaste on se, että niissä asuu liian vähän ihmisiä. Emme saavuta hyvää sosiaalista kehitystä sillä, että Euroopan vähiten asutuilla alueilla on kolme eri hallintoelintä:

• Kveeniläinen/suomalainen
• Saamelainen
• Norjalainen

Käräjien suuri määrä aiheuttaa vain lisää kaaosta.

Taloudellisen arvon ja tuotannon lisäämisestä on tullut trendi lisääntyneen hallinnon ja julkisen työllistämisen kautta. Paikoin julkishallinnon ja yksityisen liiketoiminnan suhde on kasvanut liian suureksi.

On sinänsä kallista käyttää verorahoja liian suureksi paisuneeseen hallintoelimeen. Se asettaa vain enemmän kapuloita tavallisten ihmisten rattaisiin. Se vie myös asiantuntemusta ja resursseja pois sieltä, missä taloudellisen arvon luonnin ja kulttuurin harjoittamisen pitäisi tapahtua.

Hallinnon lisääminen pohjoisessa vaikuttaa kulttuuriin erityisen voimakkaasti. Kulttuurimme ei ole toimistossa istumista, kulttuurimme on olla kenttätyössä.

Ainakin meidän on huolehdittava siitä, että kalastus ja maanviljelyskulttuuri voi hyödyntää luonnollisia edellytyksiämme tulevaisuudessa. Pohjoisessa oli yleistä, että ammatteja oli useita, kuten kalastaja ja maanviljelijä, koska yhdelle ammatille ei ollut tarpeeksi suuria markkinoita. Monilla arktisilla alueilla asuvilla ihmisillä on edelleen kaksi ammattia. Joku voi istua toimistossa ja olla myös kenttätyössä.